Etusivu Kuljettaja Kuvia Arkisto Yhteystiedot Arkisto 2 KuljettajaHenri Pihlajikko Kuvia kartingista ja vähän muustakin HMP-racing muodotuu sanoista Henri Mikael Pihlajikko. HMP-racing on ollut mukana autourheilussa 2002. Henrin kuljettajan ura alkoi kartingin parissa Raket-pikkuminissä. Vuosien varrella tulivat tutuiksi Raket-mini ja Raket-luokka. Raket-luokkia ajettiin yhteensä kuusi vuotta. Vuonna 2008 siirryttiin formula-karting Rotax-Max Challenge luokkaan. Kartingin parissa ajettiin kilpailuja vuoteen 2010 saakka, jonka jälkeen siirryttiin Rata-autojen pariin.Tukijamme viimevuosina ovat olleet Wanted-News lehden mainostajat. Wanted-News julkaistaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tukijamme ovat mahdollistaneet teamimme toiminnan vuodesta 2006 saakka. Haluamme kiittää Wanted-News yhteistyökumppaneja pyyteettömästä yhteistyöstänne menneistä vuosista ja tulevista kilpailukausista.Kausi 2011 tulee olemaan Henrin osalta uuden opettelua. Tavoitteena on ajaa muutama ”koppiautokilpailu” V1600 Rata-SM sarjassa. Lisäksi tavoitteena on ajaa testiajo formula-Fordilla. Jos taloudelliset resurssit antavat mahdollisuuden, ajetaan myös kartingia muutama kilpailu. Päätähtäin on kuitenkin V1600 Rata-SM sarjassa.Kaudella 2010 ajettiin formula-karting Rotax Max Challenge sarjaa Juonior-luokassa. Kaudelle vaihdettiin runkoa Ranskalaiseen Alpha- merkkiin, jonka maahantuojana on Master Oy Seinäjoelta. Moottorina toimi BRP edelliskausien moottori. Moottoriin oli tehty täysi huolto ja samalla kaikki kuluvat osat vaihdettu. Kisakalenterissa oli viisi kisaviikonloppua. Yhteensä kauden aikana ajetaan 10-osakilpailua. Uusina ratoina HMP-racingille olivat Joensuu ja Tattarisuon radat. Muutoksia alkavaan kauteen toivat mm. uusi kytkin, uusi runko ja lisääntynyt kisakumppaneiden määrä. Kauden sijoitus oli junior-sarjan toinen. Palkintona hyvästä sijoituksesta matka Rotaxin maailmanfinaaliin Italian La Concaan marraskuussa.Kaudet 2008-2009 ajettiin formula-karting Rotax Max junior-luokkaa. Sijoitukset olivat 2008 kuudes ja 2009 kymmenes.Kaudet 2002-2007 ajettiin formula-karting Raket- sarjan luokkia. Aloitettiin pikku-ministä 8-vuotiaana, auto ostettiin jo 7-vuotiaana. Edettiin mini-luokkaan ja 12-ikävuoden täyttyessä Raket-junioriin. Pisteiden täyttyessä viiden osakilpailun jälkeen siirryttiin Raket-yleiseen, jossa kruisailtiin loppuvuosi. Raket-kauden tähtihetkiä olivat Pohjanmaa-cup voitto minissä ja osakilpailuvoittoja aluekilpailuissa sekä kansallisellatasolla. HMP-racing Henri Pihlajikko Rata- SM 2011-21-22.5 Alastaro Circuit-11-12.6 Ahvenisto- 9-10.7 Audruring- 6-7.8 Kemora Circuit- 9-10.9 Ahvenisto Final Sponsored by WANTED-NEWS Link Link Magix Website Maker http://www.master-kart.com http://www.maxchallenge-rotax.com http://www.kauhajoenua.net To see all content, you will need the current version of Adobe Flash Player to view it. |
|